Uudisraivaajien jälkeläiset

Suomessa luullaan, että kalifornialaiset kulkevat surffilauta kainalossa ikuisessa auringonpaisteessa. Talvisin kuitenkin sataa aika paljon vettä ja vuorilla myös lunta. Museoissaan kalifornialaiset muistelevatkin itseään pioneereina, jotka raivasivat tien länteen, löysivät kultaa, rakensivat junaradan yli korkean vuoriston, rahoittivat maailman parhaan julkisen koulujärjestelmän ja tuottivat tiedettä, teknologiaa ja viihdettä koko maailman tarpeisiin.

Tammikuussa 1952 San Franciscosta Chicagoon matkalla ollut pikajuna hautautui kuudeksi päiväksi lumeen vain parin sadan mailin päässä Tyynenmeren rannikolta. Läheinen Squaw Valleyn vuoristokylä tuli myöhemmin tunnetuksi talviolympialaisistaan. Junan matkustajilta loppui ruoka ja vesi. Eräs pelastustöihin osallistunut lumikissan kuljettaja kuoli silkasta väsymyksestä.

Nykyisin uudisraivaajien jälkeläiset ajavat nelivetoisilla monikäyttöautoilla lumimyrskyjen varalta. Ehkä myös tornadojen, metsäpalojen, mutavyöryjen sekä maanjäristysten. Ja tietysti siksi, että perheenäitien on kätevä lastata isoihin autoihin lapsia, ruokaa ja gallonoittain pullotettua vettä.

Yleispäteviä monikäyttötyökaluja arvostetaan paitsi liikenteessä myös työmarkkinoilla ja politiikassa. Ajatellaan, että ne eivät ikinä jätä pulaan. Tätä amerikkalaiset toivovat niin kulkuvälineiltään kuin johtajiltaan – ainakin periaatteessa.

Jos aitoa asiaa ei ole saatavilla, hoitaa hiottu ulkokuori usein saman tehtävän. Jos liike- ja kansanmies George W. Bush ei aivan vastannutkaan odotuksia, niin ehkä niin tekee Barack Obama. Ellei Obama, niin ehkä Massachusettsin senaattoriksi vastikään sensaatiomaisesti valittu republikaanien Scott Brown.

Brown (50) on huippujuristi, mestaruustason triathlonisti, koripalloilija, kansalliskaartin everstiluutnantti ja perheelleen omistautunut isä, jonka vanhempi tytär pääsi USA:n Idols-kisan semifinaaliin. Jotkut, lähinnä kai vastustajat, muistuttavat että Brown on myös Cosmopolitan-naistenlehden keskiaukeamapoika vuodelta 1982. Korkeakulttuurisesta Obamasta poiketen Brown rakastaa kansallisruokaa eli hampurilaisia ja olutta. Jotkut näkevätkin hänessä jo seuraavan presidentin.

Sitäkin voisi joku ihmetellä, että tärkeämpien asioiden sijasta japanilaisen automerkin ongelmat ovat ykkösuutinen päivästä toiseen. Autoissa tunnetusti on vikoja, mutta nyt kysymys on eri asiasta. Toyota oli luotettavuuden ikoni sen jälkeen kun amerikkalaiset merkit eivät enää siihen pystyneet.

Jossain Toyotaa verrattiin golfinpelaaja Tiger Woodsiin. Jos poliitikko tai rap-artisti paljastuisi vähemmän kuin täydelliseksi perheenisäksi, kukaan ei kai kohottaisi edes kulmakarvaansa. Kun ihaillun Woodsin julkikuva romahtaa, puhutaan amerikkalaisille myytyjen illuusioiden murtumisesta. Se ylittää täälläkin uutiskynnyksen.

Julkaistu Uudessa Rovaniemessä 5.3.2010

Petri

Ystävällisyydestä

Hei taas!

Näemmä tänne tulee harvemmin kirjoitettua, vaikka aiheita kyllä riittäisi. Parin kuukauden jälkeen olemme jo sopeutuneet paikalliseen aikavyöhykkeeseen, mutta iltaisin on kaikenlaista tekemistä, joka estää blogikirjoittamisen. Päivällä taas ei viitsi, koska töissä ei ole ääkkösiä, eikä ilman niitä pitkälle pötkitä (ilman "aakkosia ei pitkalle potkita" ei kuullosta samalta).

Jonkinlaista kulttuurishokkia varmaan on jo osin koettu, sillä hiukan ärsyttää esim. se, että vessanovet avautuvat väärään suuntaan (koppiin on mahdoton ahtautua kolmevuotiaan tai edes repun kanssa kun pönttö on tiellä) ja valkoinen mössöpaahtoleipä ärsyttää. Toisaalta yhä jaksaa ihmetellä sitä, kuinka ystävällisiä ihmiset täällä ovat. Ihan sama mulle, onko kaupan kassan ystävällisyys pinnallista vai ei - on kuitenkin kiva että kysytään mitä kuuluu. Ei myöskään tarvitse mielessään pohtia sitä, tervehtiäkö luennolta puolituttua ihmistä vai ei, sillä ketä vaan kadulla vastaan tulevaa voi tervehtiä hyvillä mielin.

Ehkä Suomi on oikeasti hieman sulkeutunut maa, vaikka tuntemani suomalaiset ovatkin puheliaita ja ystävällisiä? Lähes missä tahansa suomalaisessa seminaarissa tms. ihmiset kerääntyvät hiljaisina istumaan kauas toisistaan siihen asti kunnes "puheenjohtaja" tms. johtohahmo tulee paikalle ja käskee kaikkia esittäytymään toisilleen. Olisko se mahdotonta sanoa huoneeseen tullessaan ihan vaan hei niille, jotka jo ovat paikalla?

Tänään olin University of California, Berkeleyn Interdisciplinary Immigration Seminar-seminaarissa. Berkeley on oikea huippuyliopisto, eikä minulle ole kertaakaan tullut sellainen tunne, että tänne ei Lapin yliopiston ihmisellä ole mitään asiaa. Mukavia ihmisiä, monet aika fiksuja, mutta silti ystävällisiä ja sosiaalisia riippumatta siitä mistä kukakin on kotoisin.

Lämpötila ylitti tällä viikolla ensimmästä kertaa +20 C - eli vihdoin on sellainen keli mitä Suomesta käsin ajatteli täällä olevan koko ajan. Ja heti oli kuuma kun pyörällä veti Kaisan traileria tarhaan ; )

Petri päivittää kohta Uusi Rovaniemi -kirjoituksensa tähän, joten nytpä tulee useampi päivitys kerralla.

Näkemisiin,

Saara

Laiskan bloggaajan anteeksipyynto

Terve taas. Tuoreella bloggaajalla on ollut hieman käynnistysvaikeuksia - kirjoittamista on lykätty kuten gradun tekemistä aikoinaan. Tänne ei viitsi räiskiä tekstiä aivan samaan tahtiin kuin Facebook-päivityksiin, eikä aikaa pohditumpaan kirjoittamiseen olevinaan ole ollut. Aloitimme sentään kolumnisarjan Uusi Rovaniemi -lehteen, joten tässäpä se teksti kaikille teille, jotka ette ole sitä sattuneet näkemään. Pyrin säännöllisempään viestintään jatkossa : )

Teeveestä tuttua

Yhdysvaltoihin muuttaminen on hankalaa. Viisumia varten pitää ottaa erikoispassikuva, käydä Helsingissä haastattelussa ja täytellä lukuisia lomakkeita outoine kysymyksineen. Miehiltä kysytään esimerkiksi sotilasarvoa, kymmenen viime vuoden ulkomaanmatkoja sekä 30 vuotta sitten käydyn ala-asteen osoitetta.

Lapset pitää rokottaa, maksaa vakuutukset ja selvitellä kouluasioita. Oma koti pitää antaa vuokralle, ilmoittaa viranomaisille lähtevänsä Suomesta ja miettiä riittävätkö rahat. Kuinka uskaltaa maksaa vuokraennakon toiselle puolelle maailmaa? Tarvitaanko Kaliforniassa kumppareita?

Alkuun koko perheen rahtaaminen tutkijavaihtoon on siis rasittavaa, mutta perille päästyä tilanne helpottaa. Davis on mukava pikkukaupunki (asukkaita 63.000), jonka Kalifornian kultaryntäyksessä pettyneet kullankaivajat perustivat vuonna 1869. Keskusta on käveltävä ja matalasti rakennettu. Rovaniemi näyttäisi tältä, jos kaupunki olisi suunniteltu Alaruokasen talon ympärille.

Davisin väestö on yksi maan koulutetuimpia, sillä 30.000 opiskelijan University of California, Davis hallitsee kaupunkikuvaa. Yliopisto perustettiin sata vuotta sitten UC Berkeleyn farmiksi. Vuonna 1959 itsenäistyneen yliopiston 21 km²:n kampusalue on peltoineen valtava. Jos Lapin yliopiston kampus olisi yhtä suuri, mahtuisi sen alueelle koko Rovaniemen keskusta.

Uuteen kotiin asettautuminen on sujunut ongelmitta, sillä Amerikka on meille tv:n katselijoille niin kovin tuttu. Kotikatumme on kuin ilmetty Täydellisten naisten Wisteria Lane, vaikka naapurit eivät vielä olekaan tuoneet muffinsseja, emmekä tiedä kenenkään kuolleen oudoissa olosuhteissa.

Talo itse on perusamerikkalainen – nurmikko, vaaleat kokolattiamatot ja moitteeton julkisivu. Kun jykeviä puuovia koputtaa, ovat ne kuitenkin onttoa muovia. Naapurustossa on rivitaloja, joista tulee mieleen 1990-luvun hittisarja Melrose Place.

Jotkut Delta-jengi -elokuvasta tutut opiskelijoiden veljeskuntatalot taas näyttävät Mullan alla -sarjan hautaustoimistolta. CSI-Miamin tankinnäköisiä Hummereita ei tiedostavassa kaupungissa näe, mutta Tony Soprano -tyylisiä pulleita Chevroleteja kyllä. Sairaaloista meillä ei onneksi ole kokemusta, joten tiedä häntä onko meininki samanlaista kuin Teho-osastolla.

Mentalistin Sacramento on lähin suurkaupunki, jonne matkatessa vastaan tulee myös köyhempää Kaliforniaa: pikaruokaloita, rähjäisiä motelleja, huoltoasemia ja trailer park -asuntovaunupuistoja.

Onneksi kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää tv-sarjaa. Tyttöjen ala-aste on viihtyisä, eikä yhtään samanlainen kuin Bart Simpsonin Springfield Elementary. Tv-sarjojen henkilöt harvemmin pyöräilevät töihin. Täällä Davisissa pyörällä kulkevat niin opiskelijat kuin professoritkin.

Elämää farmilla

Nyt on pari viikkoa oltu siis perillä täällä Davis-nimisessä pikkukaupungissa, Sacramenton kyljessä. Kaupungissa on 63.000 asukasta ja valtava 30.000:n opiskelijan yliopisto. Aito college-kaupunki siis - lähes jokainen täällä asuva on varmasti jollakin tavalla tekemisissä yliopiston kanssa ja kaupungin koulutustaso on valtakunnallista kärkeä. Kutsuvat tätä itse Amerikan pyöräilypääkaupungiksi, sillä pyörätie- ja pyöräkaistaverkosto on erittäin kattava.

University of California, Davis on 101 vuotta vanha yliopisto, joka perustettiin alun perin naapurissa sijaitsevan Berkeleyn "Farmiksi". Täällä on siis pitkät maatalousperinteet, ja yliopistolla on yhä esimerkiksi noin 100 lehmää, vaikka sittemmin on panostettu myös muihin tieteenaloihin. Kuulema muutos on ollut raju jostain 1970-luvulta lähtien, jolloin perusmaanviljelyä trendikkäämpi ja siten enemmän rahoitusta saanut ala on ollut esimerkiksi viinitiede eli enologia. Yliopistorankkeerauksien Shanghain listalla UC Davis oli vuonna 2009 sijalla 49. Kuriositeettina mainittakoon että vaikkei täältä löydy yhtään Nobelin palkinnon saajaa, on yliopistosta valmistunut sentään oikein avaruudesta asti ensimmäisen podcast-lähetyksen tehnyt astronautti.

Ensimmäiset pari viikkoa ovat vierähtäneet kaikenlaisten käytännön asioiden parissa:

• on tutustuttu ala-asteen kouluun, tarhaan ja yliopistoon
• kopioitu viisumeita, DS-2019-lomakkeita ja muita lippulappusia eri viranomaisille
• avattu pankkitili ja siirretty sille valuuttaa Suomesta
• hankittu käytetyt lastenrattaat
• ostettu kolme prepaid-kännykkäliittymää
• vaellettu jalkaisin ruokakauppaan jossa on ihmetelty sekä tuoreiden hedelmien että erilaisten sipsien, keksien että valmisruokien määrää
• liitytty kahden eri kaupan kanta-asiakkaiksi
• vaellettu jalkaisin sänkykauppaan (talossa oli aluksi vain yksi parisanky)
• opeteltu ajamaan paikallisen yo-kunnan bussilinjalla (1 USD/aikuinen, lapset ilmaiseksi)
• harkittu käytetyn auton ostoa, sillä hinnat ovat täällä todella edullisia, mutta toisaalta auto pitää saada myös puolen vuoden päästä myytyä
• etsitty edullisia mutta toimivia käytettyjä polkupyöriä ja havaittu se vaikeaksi jonka jälkeen on hankittu neljä uutta pyörää ja tilattu Amazon.comista lastenkuljetustraileri
• avattu nettiliittymä ja ostettu printteri
• tehty läksyjä englanninkielellä ja huomattu että jakokulma tehdään täällä eri tavalla ja että Amerikan historiaa voi ympätä mihin oppiaineeseen tahansa
• käyty Sacramentossa ihmettelemässä osavaltion parlamenttia ja Kalifornian rautatiemuseota.

Aikaero tännepäin on aiheuttanut tolkutonta väsymystä iltapäivisin ja iltaisin, mutta toisaalta se on myös helpottanut heräämistä aamuisin. Bloginkirjoitus illankatveessa on haastavaa, joten tämä luettelo tältä erää. I'll be back.

Kevääksi maailmalle

Muutimme Tampereelta Rovaniemelle vuonna 2002. Koska molemmat näytämme olevan akateemista vapautta tarjoavalla uralla, puhuimme muuton jälkeen silloin tällöin mahdollisuudesta lähteä koko perheen voimin ulkomaille tutkijavaihtoon. Pienestä kaupungistahan on joskus hyvä käydä muuallakin, tuttujen rutiinien ulkopuolella.

Meillä perheen aikuisilla on kummallakin aikaisempaa kokemusta ulkomailla asumisesta: opiskelusta Lontoossa (Saara), Lundissa (Petri), työstä Kampalassa, Ugandassa (Saara) ja työharjoittelusta Washingtonissa (Petri). Myös Kaliforniassa on käyty aikaisemmin, kun Petri vieraili Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksella väitöskirjaopiskelijana vuonna 2003. Mutta miten ulkomaille lähdetään kolmen lapsen kanssa? Miten koulu ja päivähoito järjestyvät? Missä asutaan - entä kuinka koko homma rahoitetaan?

Sysäyksen haaveista todellisuuteen antoi Lapin yliopiston osin rahoittama Fulbright-stipendi, jonka Saara sai syksyllä 2008. Siitä alkoi vuoden mittainen rumba järjestelyitä:

• rahoitushakemuksia ja lääkärintodistuksia
• tutkimussuunnitelman hiomista, tutkintotodistusten käännättämistä ja TOEFL-kielikoe
• yliopistopaikan hakemista ja tulevan asuinkaupungin valintaa
• asunnonhakua internetissä (www.sabbaticalhomes.com)
• lasten rokotusten suunnittelua ja neuvolakorttien kääntämistä
• kouluvaihtoehtojen vertailua ja vakuutusten hankintaa
• masennusta päivähoitopaikkojen suhteen ("you should apply before your child is born") ja iloa siitä, että puhelimella asiat kuitenkin ratkeavat
• lukemattomia sähköposteja, lomakkeita ja anomuksia sinne sun tänne
• säästämistä
• kansainvälisen rahaliikenteen ongelmia ja epäilyjä siitä, voiko vuokraennakon maksaa ihmiselle, jota ei ole koskaan nähnyt, talosta josta on nähnyt vain pari ulkovalokuvaa
• lentolippuvarauksia ja viisuminhakua
• oman talon vuokrausta, siivousta, tyhjennystä ja
• joulu 2009.

Tämä blogi oli tarkoitus aloittaa jo joulukuussa, mutta kaiken tämän vaivannäön jälkeen oli vaikea olla positiivinen sen suhteen, että mikään lopulta onnistuisi tai olisi kaiken paperisodan arvoista... Mutta puolentoista vuoden jälkeen perheemme on vihdoin täällä Kaliforniassa, Davis-nimisessä pikkukaupungissa.

Stay tuned for updates, niinkuin täällä sanotaan, kun uutiset keskeytetään 10 minuutin välein mainoskatkon takia.